Oye Como Va – kuuntelepas tätä!

Oletko koskaan kuullut bilebändiä jossa huippuluokan soittajat pääsevät revittelemään kunnolla hyvien biisien parissa? Jonka settiin kuuluu aimo liuta tuttuja rock-klassikoita parhaasta päästä isolle bändille sovitettuna? Jonka keikalla ihmiset hullaantuvat tanssimaan ja juhlimaan jopa ennen yletöntä juopottelua? Nyt sinulla on mahdollisuus!

Mustanan musiikki menee niin päähän kuin lantioonkin ja bändin monipuolinen, tyylitajuisesti kasattu ja huolella sovitettu ohjelmisto päästää laulusolisteina toimivien Junnu Sippolan, Nina Valkaman ja Markus Aallon äänihuulet kunnolla oikeuksiinsa. Kolmimiehiset puhallin- ja rytmisektiot täydentävät bändin soundia välillä lattarihenkisemmin, välillä muusta rytmimusiikista lainaillen ja kokonaisuus groovaa lailla villiintyneen hirvilauman. Carlos Santanan tuotannon versioinnista liikkeelle lähtenyt musiikillinen seikkailu ei ota päättyäkseen, joten kysymys kuuluukin: koska sinä ja ystäväsi liitytte seuraan mukaan?

Lue lisää

Keikkavuosi 2011 sai päätöksensä Oulun Petrellissä 17.12. Ensi vuoden kuviot hahmottuvat hiljalleen eli ollaan kuulolla ja nähdään keikoilla!


Mustana keikalla

23.02.12YksityistilaisuusOuluRadisson Blu
15.03.12YksityistilaisuusOuluLasaretti
31.03.12Mustána plays Santana and evergreensIso-SyötePärjänkievari
08.06.12YksityistilaisuusOuluTervatoppila
27.07.12Mustána plays Santana and evergreensOuluPetrellin Saluuna
28.07.12Mustána plays Santana and evergreensOuluPetrellin Saluuna

Menneet keikat löydät täältä.